perjantai 6. tammikuuta 2012

Kuulumisia:)!

Ollaan kaikki otettu lomalla rennosti, joten blogin huomio on jäänyt vähän vähemmälle.:)
Vuosi  vaihtui, ja kevätkausi alkoi . Vuosi 2011 oli ja meni, oltiin tyytyväisiä sm-hopeaan nyt syksyllä, ja ei niin tyytyväisiä kevään pääkisoissa niukasti jäätyämme neljännelle sijalle. Loukkaantumisilta ei viime vuonnakaan vältytty, on ollut kaikennäköistä lihastulehduksista kahden välilevynpullistuman kautta luunmurtumiin.. Kokoonpanossa ei suuria muutoksia tapahtunut, paitsi kesällä kun Essi siirtyi seuramme Vernaan.

Kevät 2011, yksinäisyys



Syksy 2011, linnut

 Reenit alkoi heti seuraavalla viikolla joulun jälkeen ja aloitettiin uuden ohjelman opettelu. Ainot eivät tällöin ollut maisemissa joten Masi urhoollisesti opetti ohjelman heille vapaa-ajalla;). Tykätään ohjelmasta tosi paljon!! Sm-sarjassa liikkeet ovat haastavampia, joten ohjelma on hiukan haastavampi kuin viime syksyn, sekä päästään vihdoin tekemään nostoja!! Jee! Ja teemasta ei paljasteta mitään ennen ekoja kisoja;)
Ensi perjantaina starttaa Kisakallion valtakunnallinen leiri, joten yritetään saada ohjelmaa mahdollisimman paljon eteenpäin ennen sitä jotta leiristä saataisiin kaikki hyöty. Ennen kisistä tiedossa on myös sm-hopeen johdosta "vähän" myöhässä olevat  mitalikahvit vanhempien ja tyttöjen kesken. Sunnuntaina reeneissä kuvaillaan sponsorikuvia, joita ehkä saadaan laitettua tänne blogiinkin jossain vaiheessa :) ..

10 kommenttia:

  1. onnee teille ihan hirveesti kevään kisoihin! ihan mahtavia joukkueita teän sarjassa, tulee varmaan kova kilpailu!!! lähettekö miss valentinee??

    VastaaPoista
  2. Kiitos, ja niimpä!:)
    Päätetään myöhemmin mennäänkö Miss Valentineen, riippuu siitä missä kunnossa ohjelma on. :)

    VastaaPoista
  3. Ketä teistä nostetaan? :D En jaksa oottaa teijän ohjelmaaaa!!!

    VastaaPoista
  4. Ainakin näillä näkymin Aikkua nostetaan.:-)

    VastaaPoista
  5. Saaks teistä ny kaikki kisata ? Meinaan et eihän enää oo ketään yli-ikästä :)

    VastaaPoista
  6. eiks miss valentineen ois pitäny jo ilmottautua? tai eikse oo osittain myös kutsulla? en oo varma..

    VastaaPoista
  7. Ei ole yli-ikäisiä enää, ja tähän mennessä ohjelmaa tehdään kymmenellä tytöllä.
    Ei osata tosta Miss Valentinesta nyt oikein sanoa, ilmotetaan sitten myöhemmin ollaanko menossa vai ei..:)

    VastaaPoista
  8. Ihana uus tausta:))) <3 liittykö kenties ens kauden teemaan??? en malta odottaa teijän ohjelman näkemistä!! tsemppii!!!:)

    VastaaPoista
  9. tulihan sitä postausta! miksette nosta vilmaa tai lindaa kun ne on niin pieniä ja varmaankin kevyitä

    VastaaPoista
  10. mun mielestä miss valenntineen ei enään pääse kun sen on täynnä:/

    VastaaPoista