lauantai 23. heinäkuuta 2011
TAPISTA!
Anteeks tästä pikku tauosta postausten välillä, ei oo oikein ollut aiheita mistä kirjottaa :) Mutta nyt siis luvassa jäätävä megapostaus joukkueen virkistysretkeltä Even mökille. Lähdimme siis koko joukkueen voimin Eve, valkun mökille tiistaina ja oltiin siellä sitten yks yö. Lähdimme röpsöttelemään kohti maata iltapäivästä ja koko joukkue sulloutui Suskin, Jutan ja Even autoihin (VALKKUJEN). Jutta ja Eve oli käyny VÄHÄN ostamassa ruokaa. Autot oli ainaki puoliks täynnä vaan ruokaa!:D Ajomatka kesti vähän alle tunnin ja matkalla jutskailtiin mitä hulluimpia juttuja ja fiiliksiä. Kaikki odotti ihan innolla tätä tulevaa yötä! Parin ohituksen jälkeen alkoikin jo kauan odotettu hiekkainen mökkitie. Tien vieressä oli yhteensä ainaki 200 lehmää eri kohdissa. Niitä sitten bongattiin ja vihdoin käännyttiin Even mökin pihaan! Tai oikeastaan Even vanhempien mökin pihaan :D Mökki oli tosi iso ja kesäinen! Piha oli mitä mukavin ja sää oli todella lämmin ja aurinkoinen. Veimme tavaramme 2 makuuhuoneeseen ja sitten autoimmekin valkkuja tuomaan ne tonnin painavat säkit sisään täynnä ruokaa. Petasimme jo pedit pikaisesti iltaa varten valmiiksi ja marssime keittiöön. Söimme marjakääretorttua ja joimme tapista :D Aikamme istuttuamme lähdimme ulos. Aluksi vain pällistelimme ja mietimme: "No mitäs nyt tehään? :D " No sitten taas joku viisaana kekkas että "heei käsillä seisontaa"..
No sitä siinä mentiin ympäri pihaa ja sitten jo olikin kanasalaatin vuoro. Oli tosi hyvää salaattia ja patonkia! NAM :P Menimme sitten poimimaan metsästä vadelmia ja mustikoita jotta saamme hyvän piirakan! Maija ja Hilla lähti vähän extemporee kaksin sinne mettään ettiin mustikoita ja muut etti niitä kahta sitten sieltä ilman ääni merkkejä :DD ja kyllähän me ne sitten löydettiinki! Ne oli poiminu jo TOSI paljon mustikoita kun muilla oli vaan vadelmia :D Lähdettiin käveleen kohti mökkiä ja meitä odotti siellä peruna hommat...Eve jakoi meidät peruna ryhmään ja menimme kaivamaan perunoita maasta. Maija ja Arpehan jo olis halunnu sinne kesätöihin ens kesänä, mutta eve vähän epäröi :DD Oli kyllä kivaa mut toooosi sottasta puuhaa! Aikku ja Hillahan ei niihin ees koskenu :P Mutta kaikki tarvittavat perunat saatin maasta ylös. Tässä vaiheessä tuli pivän ensimmäinen karkki kippo meidän kässiin. Kun ensimmäiset karkit oli syöty alkoi päivän eka piste :)
Sitten lähdimme uimaan kun kaikilla oli jäätävä soija! Rannassa kaikki vaan katteli järvee kun siellä oli tosi paljon siitepölyäkin ja mietti: "Onkohan toi vesi tosi kylmää?" No Vilpuri se sit hyppäs sinne veteen ekana ja sano : "Luuserit! Ei tää mitää kylmää oo! :D" No kaikki vuoron perään meni sitten uimaan ja ruvettiin tekeen käsillä seisonta kisaa ja pulikoimaan! Se oli kivaa ja naureskeltiin niille muutamalle kuvallekkin. Lähettiin sitten pois ja mentiin vaihtaan vähän lämpösempiä vaatteita päälle.
Sitten jaettiin tuli ryhmät, Linda ja Hilla sytytti saunan, Arpe,Madde ja Ippe meni sytyttään kokon ja Vilpuri,Maija,Aikku ja Masi meni hakeen veisteltäviä grillitikkuja. Hommia tehtiin urakalla ja vihdoin kaikki oli valmista..Tai no sauna nyt sammui parikin kertaa kun unohdettiin lisäillä puita mutta kyllä se päällä pysyi. Tällä aikaa kun Eve meidän kanssa hääräs niin Jutta ja Suski väänsi sisällä meille mustikka-vadelma piirakkaa. Siis meidän itse keräämistä mustikoista ja vadelmista. Mentiin sitten naposteleen sitä ja no oli muuten tosi hyvää lukuunottamatta vähän raakaa pohjaa, kun Jutta ja Suski laitto margariinin sijaan voita :D:D Mutta kyllä sekin mahaan meni sutjakkaasti!
Piirakan jälkeen vuorossa oli jälleen pistettä ja mukaan saatin myös Eve ja Jutta:D Suskihan ei jaksanut, mutta otti urheasti meistä kuvia :D Epäreilua oli kun Jutta ja Eve oli yhessä pisteitä! Ne sai kaikki kiinni mut ne kyllä keksikin siihen oman tyylin ;) Välillä naposteltiin vähän karkkia ja poseerattiin kuviin ja laitettiin puita saunaan ja kokkoon. Valkut meni tekeen meille ruokaa jo nyt, mutta perunoissa kyllä kestikin aikas kauan. Mentiin pistettä hetki ja sitten kokoonnuttiin kokon äärelle syömään makkaroita,nakkeja ja uusia perunoita joita me kaivoimme maasta urakalla. Mentiin sitten saunaan ja sieltä taas ulos uikkareilla pistettä. Se oli hauskaa! Siinä oli jo tullu ihan jäätävä soija kun oltiin riekuttu ja saunottu, niin oli aika mennä yö-uinnille ja saunaan!!!:)
Yö-uinnin jälkee oli sitte muurikkalättyjen vuoro. Niitä saikin siin odotella kun jutalla toi lättyjen paistaminen ei heti onnistunu :D mutta onneks suski tuli apuun ja niin niitä lättyjä si kaikki sai. Kaikilla oli jo maha ihan täynnä ja piti vielä rillata kokossa vaahtokarkkeja. :D Kun vaahtokarkit oli syöty, me jäätiin joukkueen kesken kokon ympärille jutteleen. :) Kun päätettiin lopulta mennä sisälle, niin se kokko piti tietysti sammuttaa. Muutama tyttö haki saunalta vettä ja alko sammutuspuuhiin. Se onnistukin mukavasti vaikka tontilla leijaili melkonen savupilvi. :DYläkerrassa kokoonnuttiin "even huoneeseen" jossa sit juteltiin pitkään ja sinnekin tuotiin vähän mässyä. Valvottiin pitkään ja jotkut menikin nukkumaan vasta aamukuudelta! (maija ja masi) :P Aamulla valkut oli tehny meille aamupalan valmiiks ja ne tuli herättämään meidät yheltätoista. Aamupalapöydästä ei taida olla kuvia sillä ei tainnu kaikki olla kovin hehkeinä siihen aikaan :D.
Aamupalan jälkeen lähdettiinkin ulos "makoileen" aurinkoon. No se siitä sitten muuttukin pisteeksi taas kerran ja uusia piiloja löytyi. Evekin savustettiin mukaan ja tällä kertaa yksin. :D Vähän ajan päästä sitten jokainen halus mennä uimaan, joten lähettiin kohti rantaa taas. Rannassa valkut levitti pyyhkeensä laiturille ja rupes ottaan aurinkoo ja Hilla ja Ippekin meni sitten nurmikolle kans löhöileen :D Kaikki muut meni uimaan ja rupes pelaan lisua vedessä, paitsi Vilpuri joka nyt vaan pulahti vedessä. Aika kauan siinä pelailtiin ja sitten mentiin ottaan aurinkoa ja kuivatteleen Hillan,Ipen ja Vilpurin luo.
Saimme siihen myös kaverin sellaisen Veikon (82.v). Veikko siiinä meille laulaa lurautti jonku virren, kertoi varmaan koko elämänsä ja pyysi haistamaan savusaunaa.. :D No taas jo mentiin mökille takaisin ja siellä alkoi pakkaus. Tavarat vietiin autoihin ja uikkarit ja pyyhkeet laitettin ulos kuivumaan. Siinä sitten mentiin jälleen pistettä ja jutta kehitteli sulkapallopeliä Maijan,Lindan ja Arpen kanssa :D Muut makoilivat ulkona ja ottivat tilanne kuvia :) Ja muutama meistä kerkesi käymään puussakin (: Sitten olikin jo ruuan aika. Söimme natchopellin,loput patongit ja menimme yläkertaan loikoilemaan.
Hetken päästä pakattiin uikkarit ja pyyhkeet kuivina laukkuihin ja autettiin vähän siivoamisessa. Saimme jokainen auto yhden "eväs" pussin, meinaan sipsiä ja vaahtokarkkeja. Sitten sullouduttiin autoihin ja toivoteltiin hyvää auto matkaa kaikille ja sitten alkoi matka kohti Hatanpään koulua. Vielä kyllä tehtiin yksi pysähdys.. Otimme lehmien kanssa yhteiskuvan! :D Ne haisi pahalle ja ne oli ihan likasia, mutta söpöjä! Matka jatkui tällä kertaa ilman pysähdyksiä. Matkalla Jutta ja Eve ajoi hirmusta vauhtia moottoritiellä. Melkein jopa 150! No Suski jäi vähän jälkeen ja päätti olla kaahailematta. Perille päästiin ja meitä siellä kyllä hieman tuijotettiin, meinaan seuran muut joukkueet kun meillä oli mukana hirveät laukut ja osalla patjat ja tyynyt. Hyvästelimme toisemme ja lähdimme kaikki kohti omaa kotia! Tämä matka mökille rentoutti ja toi TOSI hyvää mieltä meille kaikille! Halutaan sinne toistekkin. Vink vink, EVE! :D kiitos(:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vähän toi yks tyttö ( mustat hiukset ) on lyhyt....
VastaaPoistaihana postaus:)! ♥
VastaaPoistaihanan kesäinen:):)
ootte tosi kauniita♥
Kiva postaus :)
VastaaPoistaJa Veikko... :D :D :D
nukahdin kesken postauksen!!! -.-
VastaaPoistaLinda on meijän tappi, mutta eiköhä limppu tuu kasvaa viel ees vähä:) ja kiitos paljon mukavista kommenteista:) ja negatiiviset voi jättää heti pois!
VastaaPoistaihana postaus... ja hyvä että toi anonyymikin jakso herätä kommentoimaan ;P
VastaaPoistaHei ihana postaus, näyttää olleen tosi kivaa:).
VastaaPoistatosi kiva ku paljon kuvia ja pitkä postaus!;)
VastaaPoistamut mitä tuo piste juttu tarkottaa?
onks teit enää vaan9?vai puuttuko tuolta joku?
VastaaPoistaOnko täällä joku negatiivinen kommentti vai sanoitteko vain että voi jättää pois :)
VastaaPoistaIhana postauss!
VastaaPoistaeiks piste oo jotain peliä niinku piilosta? ootteko parhaita kavereita? ainaki siltä näyttää. miten kauan ootte ollu yhessä samalla porukalla?
VastaaPoistaMoikka, joo siis piste on sellane "leikki" et siin mennää piiloo ja si se "kotirotta" eli se joka si onse niin se si ettii niit jokka on piilos ja si jos se löytää jonku ni se juoksee piste puulle ja huutaa et vaik "irmelin piste" ja sillee mut sit niiku juostaa kilpaa tietty sinne piste puulle et kumpi kerkee ja jos se kerkee kuka on ollu siel piilos nii se si huutaa "oma piste" (: joo ja siis ei oo kukaan muukun essi ja siis mari ei ollu mukana kun oli siellä riparilla.., ja tarkotettiin tolla et "ja negatiiviset voi jättää heti pois" sitä et tuol oli joku turhuus kommentti.. :DDD
VastaaPoistamissä mari on ? :O
VastaaPoistaNiin siis Marihan oli siellä riparilla :))
VastaaPoistaNiin ja kun yksi anonyymi kysyi ollaanko parhaita kavereita, niin luulisin että näin voisi sanoa.:) Toki kaikkilla on muita kavereita myös koulussa. Ja tällä porukalla ollaan oltu yhdessä vuodesta 2008, mutta pieniä muutoksia kokoonpanoon on tapahtunut kyllä suunnilleen joka kausi. :)
VastaaPoistaKiitokset vielä kaikista kivoista kommenteista. :)
ootte ihaniaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa<3<3<3<3<3<3<3
VastaaPoistaToi linda vetää aika selkeesti vatsan sisään melkeen kaikissa noissa bikinikuvissa :D eihä siinä mitää, mut vähän turhaa ku muutenki iha laiha:)
VastaaPoistaOnks teiä joukkueessa siskoksii? Paitsi tietty se mari ja se toine iha saman näköne:D onks ainonja linda kaksoset ku teiä sivuil lukee samat syntymävuodet vai eiks ne oo siskoksii ollenkaa?:)
VastaaPoistaEli Mari ja Emmi on siskoksia, Mari on vuoden vanhempi. Aikku ja Linda ei oo edes samaa sukua toisilleen. :)
VastaaPoistaHaastettiin teidät tekeen postaus!:) Käykää kattoon tarkemmat ohjeet täältä: http://kefeidit.blogspot.com/2011/07/haastepostaus.html
VastaaPoista♥:llä Kefut
teiän pitäis opetella vähä jäsenteleen tekstiä,varsinki jos tulee tällänen pitkä postaus (joka on tosi kiva juttu), ettei kaikki oo vaan tollai yhtenä pötkönä (:
VastaaPoistavinkkinä, voisitte koittaa laittaa kuvia vähän isommaks niin ois helpompi kattoo ja näyttää paremmalta:) Kiva postaus!
VastaaPoistaklikkaa kuvaa niin saat ne isommaks....oottekste nyt kisiksen leirillä?
VastaaPoistaJoo mut ihan kätevää on myös painaaa postausta tehdessä ja kuvaa lisätessä että Iso eikä keksikoko. Jokasta kuvaa ei ehkä jaksa avata erikseen kun ne voi helposti laittaa suuremmiksi. Ja kuten sanoin, näyttää myös paremmalta.
VastaaPoistaKiitos Sirppa tekstinjäsentelyvinkistä, oli päässyt kokonaan meiltä unohtuun. :D Tultiin just kisakallion leiriltä. Kuvajutut pistetään merkille ja katotaan voisiko kokoa muuttaa. :)
VastaaPoistaEn jaksanut lukee koska toi teksti on vaan tommonen kasa eikä mitään jäsennystä :D
VastaaPoistaheei noit kuvii voi suurentaa siin ku lataat ne siihe postaukseen---> klikkaat kuvaa---> siel alhaal lukee pieni keksikoko suuri erittäin suuri---> valitset sen koon sieltä:)
VastaaPoistaKiitos ohjeista ja tulevaisuudessa aletaan keskittyä enemmän siihen jäsentämiseen. :)
VastaaPoistahei onko teijä valmentaja jutta tossa regerekka- musa videos :O:O ?????
VastaaPoistaJuu, Jutta pääsi musavideolle. =)
VastaaPoistaonks teillä kaikilla sisaruksii? oisin kiinnostunu et keil kaikil ja iso vai pikkusisaruksii ja tyttöi vai poikii ja onko jumppareita:)
VastaaPoistaEli kaikilla on sisaruksia. :)
VastaaPoistaMaijalla on 4 isosiskoa joista yksi on harrastanut jv:tä.
Aikulla on isosisko Hiutaleissa.
Ipellä on pikkuveli ja isosisko.
Arpella on pikkuveli ja kaksoissisko joka on harrastanut jv:tä.
Empillä ja Makkiksella on isosisko ja isoveli.
Maddella on pikkuveli.
Hillalla on 2 isosiskoo, joista toinen on harrastanut jv:tä.
Lindalla on isosisko joka on ollut Mineteissä ja isoveli.
Vilpurilla on isosisko Julietissa, isoveli ja kaksoisveli.
jutta on se joka pelaa frisbee golfia se pinkki paitanen
VastaaPoista